Oletko miettinyt kuka on se nainen sillä valkoisella pakettiautolla tai kuka on se nainen, joka kävelee koiriensa kanssa Pinsiöntiellä? Näin alkoi kutsu, jolla kutsuttiin kyläläisiä iltapäiväkahville Pinsiön koululle viime sunnuntaina.

Pinsiö-Seuran puheenjohtaja Veli-Matti Alanen näytti kartalta Pinsiön rajat ja tiet, teiden varsilla asuvat ihmiset saivat kukin vuorollaan esitellä itsensä ja perheensä. Alanen kertoi tulevasta jätevesihankkeesta, jonka mukaan kylän  jätevedet ohjattaisiin yleisiin viemäreihin. Aluksi hanke koskisi vain osaa Pinsiöstä, kukaties siihen pääsisi liittymään myöhemmin koko Pinsiön osalta.

Kyläasiamies Marja Vehnämaa Hämeenkyröstä puhui hauskasti kylien kehittämisetä.

Varapuheenjohtaja Sirpa Toiva järjesti tietokilpailun "Pinsiö- visailun", sekä suoritti arvonnan, jossa oli voittoina kyläläisten yrittäjien ja yksityistenkin lahjoittamia tuotteita, kuten perunasäkki, lampaantalja, hunajapurkki ja täytekakku.

Tapulipiiri myi käsin kudottuja villasukkia, tumppuja, huiveja ja muita käsitöitä tapulin keräysrahaston hyväksi. Pinsiön kirkolle on suunnitteilla kellotapuli ja kirkon kello. Pinsiö-Seura kerää rahavaroja kirkonkellon hankintaan ja Nokian seurakunta rakentaa tapulin sen ympärille.

Kahvit ja pullat tarjoili meille seuran sihteeri Anne Mastomäki, joten voimme päätellä, että seuran sihteerin työnkuva on hyvin laaja. Päivässä oli mukana lähes sata henkilöä aikuisineen ja lapsineen, oli mukava saada olla noissa juhlissa mukana.